Uusia kasvoja

Pääsen nyt kokeilemaan omalle pohjalle tehtyä maalausta. Olen pohjustanut puoliöljypohjan vanhojen mestareiden maalausta varten. On aivan erilainen pohja. Suosittelen sellaisen tekemistä kaikille kuvataiteilijoille. Värit pääsevät erilailla oikeuksiinsa. Muotokuvan ajattelin tehdä muutamalla värillä mukaillen vanhoja valokuvia. Liikun edelleen 1800-luvun Englannissa.